Keskikesän juhla lähestyy

Keskikesän juhla lähestyy

ma 19. kesäkuuta 2017 15.04.00

Golfkesä 2017 on päässyt nyt käyntiin ja olemme saaneet pelata jonkun viikon. Kaikkia lupaamiamme uudistuksia emme ole saaneet vielä tehtyä mutta pikkuhiljaa alkavat nekin valmistumaan, maltetaan vielä hetki. Uusia kenttäpituuksia on kilpailuissa käytetty hyväksi tuomaan erilaisia kokemuksia rutinoituneille klubipelaajille, mikä on varmasti ollut hyvä asia. Kilpailuissa on osallistujien suhteen ollut laskua, mutta toivotaan että kesän nyt saavuttua tämäkin asia korjaantuu totutulle tasolle. Uutta Mulligan Cup -viikkokisaa on pelattu harvinaisen vähän, ottakaapa tämä viikkokilpailu myös kokeiluun.

Lajin tunnettuutta olemme kevään aikana tehneet messujen lisäksi Raahen kouluille Liikuntamylläkän muodossa, kun meidän ahkerat ladypelaajat esittelivät golfia noin kahdelle sadalle nuorelle. Tapahtumassa nuoret saivat ensikosketuksen golfiin ja tästä voi se pieni siemen jäädä itämään ja tietoisuus, että meidänkin alueella voi lajia harrastaa. Avoimien ovien päivillä kentällämme vieraili noin parikymmentä lajista kiinnostunutta. Parhaiten onnistui Naisten Kaveri mukaan -tapahtuma maanantai-iltana. Tallaisia tempauksia voisimme tehdä useamminkin. Miehille on suunnitteilla samantyylinen ilta perjantaille. Syksyllä 2.–3.9. on Raahessa Tuu Mukkaan -harrastemessut, jonne olisimme menossa sunnuntaina 3.9. Tämä on oivallinen paikka esitellä lajiamme raahelaisille. Junioreissa on ollut myös kiva pöhinä päällä. Tänä vuonna mukaan ilmoittautui 14 junioria, joitten taitoja lähdetään viemään eteenpäin viikottaisilla ohjatuilla harjoituksilla. Toivotaan että näistä nuorista kasvaa meille tulevia kilpailijoita ja klubipelaajia.

Prolla on ollut kursseilla mukavasti väkeä ja viimeisimmällä on osallistujia pitkästi toistakymmentä, mikä kielii lajin kiinnostuksen kasvusta ja onnistuneesta työstä lajin tunnettuuden eteen. Nyt meidän on varmistettava että uudet pelaajat otetaan vastaan mahdollisimman hyvin. Kummitoiminta pitäisi saada käyntiin oikein kunnolla – olisiko sinusta toimimaan kummina vasta-alkajalle? Jos vastaus on kyllä, ole yhteydessä puheenjohtajaan tai kapteeneihimme. Yritämme saa kummipelaajalistan juhannuksen jälkeen klubin seinälle.

Heinäkuun lopussa osaa teistä lähestytään Pelaaja ensin -kyselyllä sähköpostiin. Loput jäsenistä saa kyselyn syyskuun lopulla. Varmistattehan että NexGolfissa sähköpostiosoitteesi on oikein, jotta kysely tavoittaa sinut ja saamme palutteesi perille. Palautetta annetaan seuran palveluista ja vastaamalla voit vaikuttaa yhteisömme kehityksen suuntaan. Kyselyn tulokset kasataan sitten liitossa ja annetaan ry:n ja oy:n hallitusten käyttöön kauden päätteeksi.

Hyvää golfkesää kaikille

Juha Kaijankoski
Raahentienoon Golf ry, pj