Tuo jalo, seksikäs pallopeli

Tuo jalo, seksikäs pallopeli

su 16. syyskuuta 2018 13.33.00

Golf ja sek­si ovat kak­si asi­aa, jois­ta voi naut­tia ole­mat­ta kum­mas­sa­kaan hyvä. Näin ki­teyt­ti tam­pe­re­lai­nen ka­ve­ri­ni tuon ja­lon pal­lo­pe­lin ole­muk­sen. To­den tot­ta. Minä en ai­na­kaan osaa kum­moi­ses­ti niis­tä kum­paa­kaan ja tyk­kään mo­lem­mis­ta. Tois­ta la­jia har­ras­tan nai­sen kans­sa ja tois­ta yleen­sä mie­hen tai use­am­man kans­sa. Pää­tel­kää it­se mi­ten päin se me­nee, mut­ta haus­kaa on.

Gol­fin pe­laa­mi­nen ky­syy ai­kaa pe­la­si sitä sit­ten Sii­ka­jo­el­la tai muu­al­la. Ruuh­ka­vuo­sien pai­na­es­sa pääl­le, ei pal­lo­pe­lil­le ole kos­kaan tar­peek­si ti­laa. Ihan joka työ­päi­vän päät­teek­si ei viit­si il­moit­taa, et­tä nyt ajat­te­lin läh­teä ken­täl­le, jos­sa me­nee mat­koi­neen seu­raa­vat 4–6 tun­tia. Ei vaik­ka toi­si­naan te­ki­si ko­vas­ti mie­li. Vä­lil­lä pi­tää kiel­täy­tyä.

Yk­si elä­mä­ni mer­kit­tä­vim­mis­tä kään­teis­tä sat­tui il­ta­na, jol­loin kiel­täy­dyin pe­laa­mas­ta vaik­kei ku­kaan pyy­tä­nyt. Olin sil­loin vie­lä toi­sen pai­kal­lis­leh­den pal­ve­luk­ses­sa ja lä­het­te­lin al­kuil­las­ta leh­den si­vu­ja pai­noon. De­ad­li­neen oli pari, kol­me tun­tia ja pun­ta­roin me­nen­kö rock-kon­sert­tiin vai il­ta­kier­rok­sel­le Sii­ka­jo­el­le. Läh­din kon­sert­tiin, ta­pa­sin nai­sen. Nyt, rei­lu yh­dek­sän vuot­ta myö­hem­min elä­tet­tä­vä­nä on kak­si las­ta ja nis­kas­sa eh­kä mil­jar­di eu­roa asun­to­lai­naa.

Jos­kus kun ko­ti­o­lois­sa tun­nel­ma tii­vis­tyy ja il­ma­pii­ri lu­paa myrs­kyä, saa­tan sa­laa aja­tel­la, et­tä oli­si per­ku­le pi­tä­nyt men­nä sil­loin sin­ne ken­täl­le. Mut­ta vii­meis­tään puo­len tun­nin pääs­tä olen jo sitä miel­tä, et­tä kon­sert­ti oli oi­kea va­lin­ta ja elä­mä on nyt mal­lil­laan.

Mut­ta se golf. Sii­nä on oi­ke­as­ti jo­tain älyt­tö­män hie­noa. Myön­nän ole­va­ni pal­lo­pe­lif­riik­ki ja olen ko­keil­lut mel­kein­pä kaik­kea. Mut­ta mis­sään muu­us­sa la­jis­sa on­nis­tu­mi­nen ei tuo­ta sel­lais­ta mie­li­hy­vää kuin gol­fis­sa. Vaik­ka läpi päi­vän on rät­ki­nyt pal­loa vi­noon käy­tän­nös­sä joka iki­seen il­man­suun­taan, ei tar­vi­ta kuin yk­si täy­del­li­nen lä­hes­ty­mi­nen grii­nil­le, niin vii­van al­le jää po­si­tii­vi­nen tu­los pe­li­päi­väs­tä. Sen tun­tee sor­mis­sa, kun mai­la osuu täy­del­li­ses­ti ja pal­lo kaar­taa pit­kään kor­ke­al­la len­to­ra­dal­la vain py­säh­ty­äk­seen siis­tis­ti vi­he­ri­öl­le. Mi­nun ta­pauk­ses­sa kes­ki­mää­rin yk­si vii­des­tä­kym­me­nes­tä lyön­nis­tä on tuol­lai­nen ja se on ihan tar­peek­si ja saa pa­laa­maan ken­täl­le ai­na vain uu­del­leen.

Juha Hon­ka­la